Peter Östman

Peterin joulukalenteri luukku 20 – Arto Satonen, kok

Tänään, joulukuun 20. päivä, teen pienen poikkeuksen ja esittelen yhden eduskunnan varapuhemiehistä. Ennen kun Arto Satonen valittiin varapuhemieheksi hän toimi kokoomuksen ryhmäpuheenjohtajana. Tässä tehtävässä tutustuimme toisiimme, kun tapasimme useaan otteeseen viikoittaisissa kokouksissa.

Arto aloitti poliittisen uransa kuntapolitiikassa samana vuonna kuin minä, vuonna 1997. Hän on ollut eduskunnassa vuodesta 2003 lähtien ja toiminut useissa eri valiokunnissa. Ennen kuin Artosta tuli varapuhemies, ehdimme olla jonkin aikaa Maa- ja metsätalousvaliokunnan jäseniä. Olimme myös työryhmässä, jonka tehtävänä oli muokata lainsäädäntöä Ylestä.

Artolla on osaamista monilta eri politiikan alueilta mutta hän palaa erityisesti elinkeinoelämäkysymyksille ja kansainvälisille kysymyksille. Meillä on siis monia yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Siksi iloitsin, kun Arto viime kesänä piti lupauksensa ja vieraili kotikunnassani Luodossa ja tutustui paikalliseen elinkeinoelämään.

Arto on hoitanut tehtävänsä varapuhemiehenä erittäin hyvin. Hän on aina asiallinen ja oikeudenmukainen johtaessaan keskustelua.

Toivotan Artolle Rauhaisaa Joulua!

—————————————————————————————————————-

Peterin joulukalenteri – kehutaan edustajakaveri päivässä

– Minulla on ollut etuoikeus työskennellä eduskunnassa useiden kollegoiden kanssa eri puolueista. Suomi 100 juhlavuoden hengessä tulen omassa joulukalenterissani esittelemään upeiden työtovereiden joukosta valitsemani 24 kollegaa ja heidän hyviä puoliaan, kertoo KD eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Peter Östman.
– Poliittinen ilmasto on muuttunut kovemmaksi näiden kuuden vuoden aikana, jonka olen ollut eduskunnassa. Kritiikki ja kovat sanat ovat arkipäivää. Niin ei suinkaan tarvitsisi olla, vaan keskustelukulttuurin olisi syytä olla kunnioittavampi toisia kohtaan. Emme voi muuttaa toisiamme, itseämme voimme. Meillä on kaikilla mahdollisuus vaikuttaa kehitykseen ja antaa samalla jotain yhteisöllemme, hän toteaa.
– Emme ole edustajatovereitten kesken kaikesta samaa mieltä. Mutta he ovat kaikki hienoja ihmisiä. Peterin joulukalenterissa tulen keskittymään heidän hyviin puoliinsa ja siihen, miten olen oppinut tuntemaan heidät, Östman kertoo.
– Suomen 100-vuotisjuhlavuosi 2017 on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi. Se vietetään teemalla ”Yhdessä”. Vaikeista ajoista huolimatta suomalaiset ovat sadan vuoden ajan rakentaneet omaa maataan ja tehneet yhteisiä päätöksiä. Juhlavuosi antaa mahdollisuuden ymmärtää mennyttä, kokea yhdessä ja antaa suuntaa Suomen tulevalle kehitykselle. Historiamme sisältää surua ja iloa. Veteraanit puolustivat itsenäisyyttämme. Oman rakkaan isänmaan puolustaminen ja sen jälleenrakentaminen yhdistivät kansaamme. Edeltävät sukupolvet tekivät sen yhdessä.

Seuraa joulukalenteriani blogissani sivulla
http://www.peterostman.fi/fi/ Dela

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset