Peter Östman

Kynnys susipoikkeuslupien myöntämiseen tulee madaltaa

Monilla alueilla on koirilla kytkentäpakko ja moniin paikkoihin koiria ei saa tuoda lainkaan. Koira on pidettävä yleisillä alueilla kytkettynä riippumatta siitä, kuinka hyvin omistaja koiransa hallitsee. Koira ei kuitenkaan ole saalistaja, susi sen sijaan on. Meidän ei tarvitse hyväksyä sitä, että susia liikkuu asutusalueiden läheisyydessä.

Viime vuosina olemme kuulleet tiiviiseen tahtiin viestejä kasvavasta susiongelmasta. Eilen Pohjanmaalla, Jepualla, perheen isä oli ollut lähdössä töihin, kun hän oli yllättäen törmännyt yksinäiseen suteen pihalla. Susi oli lähestynyt miestä ja pysähtynyt lopulta noin puolentoista metrin etäisyydelle muristen ja näyttäen hampaitaan. Isä oli paennut paikalta takaisin sisälle asuntoon ja soittanut asiasta poliisille. Poliisi lopetti eläimen.

Merkillepantavaa on se, että susihavainnot ovat lisääntyneet erityisesti maamme länsi- ja lounaisosissa. Useat kansanedustajat ovat ottaneet ongelman esille. Viime syksynä esitin hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa kysyin asiasta vastuuministeriltä, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä kasvavan susipopulaation maaseudun väestölle, elinkeinoelämälle ja metsästyselinkeinolle aiheuttamien haittojen vähentämiseksi. Ministerin vastaus ei nostanut toiveita asian nopeasta ratkaisemisesta. Muutama viikko sitten myös RKP:n eduskuntaryhmän edustaja jätti kysymyksen samasta aihepiiristä.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan maaliskuussa 2017 maamme susikanta oli noin 150-180 yksilöä, mikä olisi heidän laskelmiensa mukaan noin 25% vähemmän kuin vuonna 2016. Tässä on ensimmäinen ongelma. Susikanta on merkittävästi suurempi. Tämä johtaa toiseen ongelmaan. Myönnettävien kaatolupien määrä jää aivan liian alhaiselle tasolle, jos se perustuu väärään arvioon populaatiosta.

Tiistaina Vasabladet -lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli aiheesta. Luke myönsi viimein, että Pohjanmaalla on enemmän susia kuin pitkään aikaan. Tästä metsästäjät ovat jo varoitelleet. Myös paikalliset tiedotusvälineet ovat ansiokkaasti, käytännössä joka päivä, raportoineet uusista susihavainnoista.

Nyt tarvitaan vain kaksi asiaa. Ensinnäkin, suurempi määrä susia täytyy välittömästi kaataa poikkeusluvalla. Susien pelottelu ja karkottaminen naapurikuntaan ei ratkaise ongelmaa. Toiseksi, seuraavalle metsästyskaudelle täytyy myös myöntää enemmän kaatolupia. Muutoin käsissämme on kahta suurempi ongelma, kun pentuja on keväällä kokonainen katras ja ne alkavat syksyllä etsiä itselleen reviiriä.

Tämän viikon tiistaina, ennen maa- ja metsätalousvaliokunnan kokousta, vaadin, kaikkien läsnäolleiden valiokunnan jäsenten tukemana, että puheenjohtaja kutsuisi vastaavan ministerin susitapaamiseen. Torstaina keskustelin ministeri Lepän kanssa ja ilmoitin, että valiokunta odottaa pikaista keskustelua ministerin kanssa. Ensi viikolla tulemme yhdessä kansanedustaja Mats Nylundin kanssa vielä jättämään asiaa koskevan toimenpide-ehdotuksen kirjallisen kysymyksen muodossa. Kynnys susipoikkeusluvien myöntämiseen tulee madaltaa.

Dela

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Blogisti on oikealla asialla. Lisää kaatolupia, että susikanta harvenee ja sudet käyvät varovaisemmiksi. Parasta olisi, jos sudet tainnutettaisiin ja toimitettaisiin erämaihin, mieluummin itärajan tuntumaan, mistä monet niistä ovat maahan tulleetkin.

Vain Brysselin kirjoituspöytien ääressä syntyy näin älyttömiä direktiivejä, jotka saavat sudet mellastamaan jopa ihmisten pihoilla. Keski-eurooppalaiset tuhosivat metsänsä ja susien elinolosuhteet, ja nyt korvauksesksi Suomesta on luotu susien reservaatti. Siihen ei pidä tyytyä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Suomeen sopiva susikanta on tuhannen korvilla. Se takaa geneettisen terveyden ja luontaisen petokannan metsiimme. Sellaista kantaa voi jossain määrin jo metsästääkin.

Mutta miten saisi älyttömyyksiä pohdiskelevien kristillisdemokraattien kannan putoamaan vieläpä alle susien kannan? Taitaa olla turha haave. Ovat varmaan ikuinen riesa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Susi pitäisi toistaiseksi rauhoittaa kokonaan läpi vuoden koko Suomessa ilman poikkeuslupia kaatoihin. Sitten muutaman vuoden kuluttua voitaisiin tarkastella kuinka positiivisesti kanta on rauhoituksen tuloksena elpynyt ja mahdollisesti päättää joistakin perustelluista kaatoluvista.

Suden salametsästyksen rangaistusasteikkoa tulisi reippaasti korottaa ja ilmiantajille maksaa tuntuvat palkkiot.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Börje Uimoselle ja Juha Kuikalle terveisenä että itärajalta jossa Venäjältä tulevat sudet ovat Suomen puolen riistakannan surma. Perinteiset hirvijahdit menevät nuotioilla makkaran paistoksi.
Suhtautumisenne on hyvin ylimielistä ja arvotonta joka ei ota huomioon maaseudun ihmisten eloa sekä huolta.

Vilma Sironen

Hirvimiehet istuvat makkaran paistossa ja koirat ajavat hirviä, ei mitään järkeä. Kaikki eläimet voisi kokeeksi rauhoittaa ja katsoa miten luonto hoitaa kannanhoidolliset asiat. Ihminen ei vain millään malta olla puuttumatta asioihin ja yleensä lopulta pilaa kaiken.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Perusteluna petovihalle oli perinteinen saaliskateus. Kysypä metsäomistajilta haluavatko he nykyisen kaltaisia tuhoja taimikoilleen ylitiheän hirvikannan vuoksi. Tai vakuutusyhtiöiltä hirvikolareiden määristä. Erämaa on erämaa ja se löytää nopeasti tasapainon ravinnon suhteen. Ihminen voi käydä kaupasta hakemassa sen nuotiomakkaran. Susien aiheuttamat tuhot ovat olemattomat muulle kuin poronhoidolle, joka myös on täysin ylimitoitettua Lapin luonnon kestokykyyn nähden.

Käyttäjän MillamariaVaittinen kuva
Millamaria Vaittinen

– Luonnollista ruokaa on metsissä vähän ja se on sudelle vaikeasti saatavilla. Siksi ne liikkuvat lähempänä ihmisiä, komisario Pauli Latvanen Pohjanmaan poliisilaitokselta sanoo. (Lähde: IS 10.3.2018)

Pohjanmaan riistakeskuksen alueella kaadettiin hieman yli 4800 hirveä, 1300 eläintä enemmän kuin edellisvuonna. (Lähde: Yle.fi 9.3.2018)

Hirvet ovat Pohjanmaalla siis metsästäjien pakastimissa!

Miksi näin?

Onko Pohjanmaan riistakeskuksen riistapäällikkö Mikael Luoma edelleen tyytyväinen hirvikannan pienentämiseen, kun metsään kuuluville eläimille ei jätetty ruokaa?

Minusta tämä hirvien metsästäminen meni kyllä pahasti överiksi jos metsiin ei jätetty susille edes ruokaa. Nyt sudet sitten tapetaan, kun ne tulevat jopa ihmisten pihoille etsimään ruokaa.

Kantaako Mikael Luoma vastuunsa tästä tilanteesta?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Toisin sanoen tämän kommentin ja yllä olevan aiemmaniin hirvikommentin perusteella voisi tuota rauhoitusta laajentaa koskemaan sekä susia että hirviä. Asia olisi tällä ratkaistu.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan maaliskuussa 2017 maamme susikanta oli noin 150-180 yksilöä, mikä olisi heidän laskelmiensa mukaan noin 25% vähemmän kuin vuonna 2016."

Siis silloinhan susikanta on 2017 merkittävästi pienempi eikä suurempi, jos se 2017 on vähemmän kuin 2016. Vai tarkoitatko, että Luke on laskenut väärin?

Näin taidatkin esittää tekstissä myöhemmin..

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Muistan lapsuudestani kun meilläkin kotona lehmät oli metsälaitumella ja tulivat aamuin illoin lypsettäväksi veräjälle. nyttemmin ei olisi puhettakaan moisesta kun karhut ja sudet nurkissa pyorii.
Börjelle sanon että on aivan totta tämä hirvien aiheuttamat tuhot nuoreen taimikkoon ja ihan omassa metsässä. Juha Kuikan kommentointi on outoa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kyllä ne sudet ovat sinunkin lapsuudestasi vähentyneet dramaattisesti Suomessa. Ja minähän päinvastoin peräänkuulutin sitä, että sudet pitäisivät kurissa hirvikantaa.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Suskannasta ei ole suoritettu lentolaskentaa mutta viimeksi toteututusta hirvien helikopterilaskennassa PohjoiKarjalassa Nurmeksen, Lieksan ja Ilomantsin kunnassa siis Venäjän rajakunnissa on hirvikato käynyt. Syynä on tihentynyt susikanta.

Hirvet ja kariit eivä aiheuta pelkoa lapsiperheissä vaan sudet kylläkin.
Onko Luken arvio koko maan susikanta 150-180 sutta luotettava se ei saa metsästäjien ja maaseudunasukkaan tukea. Sudet levittäytyvät nyt länsirannikolle jossa on hyvä hirvi ja kauris kanta.
Suden metsästystä on liikaa rajoitettu EU-n ja Luonnonvarakeskuksen toimesta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #13

"Onko Luken arvio koko maan susikanta 150-180 sutta luotettava se ei saa metsästäjien ja maaseudunasukkaan tukea."

Metsästäjien osalta tuossa on ristiriitaa:

Luonnonvarakeskuksen arvio suurpetojen lukumääristä perustuu ensisijaisesti vapaaehtoisen petoyhdyshenkilöverkoston kirjaamiin petohavaintoihin. Verkosto on toiminut vuodesta 1978 lähtien ja se muodostuu noin 1 700 metsästyksen harrastajasta, jotka ovat perehtyneet suurpetojen jälkien ja jätösten tunnistamiseen.

https://riista.fi/riistatalous/riistakannat/riista...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #13

Kirjoitit aiemmassa kommentissasi:

"on aivan totta tämä hirvien aiheuttamat tuhot nuoreen taimikkoon ja ihan omassa metsässä."

Ja nyt päivittelet, että "viimeksi toteututusta hirvien helikopterilaskennassa PohjoiKarjalassa Nurmeksen, Lieksan ja Ilomantsin kunnassa siis Venäjän rajakunnissa on hirvikato käynyt. Syynä on tihentynyt susikanta."

Eikös silloin tuo viimeinen lauseesi olisi pitänyt kirjoittaa muotoon: "Tästä saamme kiittää susikantaa"?

Kun mainitset susipelosta lapsiperheiden kohdalla, niin tuollaisia fobioita varten on olemassa miltei joka paikkakunnalla omat mielenterveysterapeuttinsa, joiden puoleen voi kääntyä.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen Vastaus kommenttiin #15

Näitä susikeskusteluja on täällä käyty ja on aivan selvää että olet tässä dialektiikassa susihalausta puolustavalla puolella. Elämisen ehdot ovat maaseudulla erilaiset ja susia ei sinne kaivata.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kaikella kohtuudella sanoen susiasiassa ylireagoidaan. Asutuksen lähelle tottuneet ja kesyyntyneet pedot on toki hävitettävä jatkossakin.

Kolme kertaa luonnossa nähneenä ei ole vielä toistaiseksi ollut koskaan omakohtaista haitta susista.

Susi ei nälkäisenä juuri ihmistä pelkää. Sakari Pälsin filmit Itä-Karjalasta tämän kyllä hyvin todistavat.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset