Peter Östman

Kotimaa

Vihrein vaihtoehto

Vihrein vaihtoehto Turusta saapui tänään Helsinkiin tunnin myöhässä, pääradan R:t puoli tuntia. Teknisiä vikoja. Ihmettelen paljonko yhteiskunnalle maksaa (kymmenien) tuhansien ihmisten seisottaminen junissa aamusta iltaan. Kiky -säästöt hupenevat muutamassa viikossa. Mutta VR:n ja Ratahallinnon ei tarvitse tehdä menetyksistä mitään kustannus-hyötyanalyysiä, saati sitten verrata raideliikenteen ja maantieliikenteen kustannuksia ja hyötyjä.

Maria Ohisalosta tuli kova nimi

Johtajan rooli lankeaa aina toisinaan jollekulle yllättävästä syystä.

Tämän päivän uutinen on se, että eduskunnasta vuonna 2015 niukasti rannalle jäänyt Maria Ohisalo alkaa toistaiseksi johtaa vihreitä. Hän tuuraa puheenjohtaja Touko Aaltoa, joka on jäänyt sairauslomalle.

Kesä- ja talviaika sekä ilmansuunnat ja kellotaulun logikka

Olen aina siitä asti, kun se minulle opetettiin käyttänyt kellonaikaa ja aurinkoa ilmansuuntien hahmottamisen. Niin helppoa: aurinko on klo 12 etelässä, klo 18 lännessä, klo 24 pohjoisessa ja klo 6 idässä. Ja kellotaulu oli lapsena helppo kompassi. 

Kellojen siirtelyn aikaan on vaatinut pikkuisen muistia, että puolen päivän aika onkin vasta kello13.

Jos nyt valitaan nykyinen kesäaika ympärivuotiseksi ajaksi, niin siirtääkö se käsitteen ”puolen päivän aikaan” pysyvästi klo 13:ksi. Kellotaulun logiikkaa se ei kyllä kaunista, mutta kukas sellaista edes käyttää.

Irtisanomislaki on turha

Alkaako nyt Suomessakin vaihtoehtoisten faktojen aika?

Olen sitä mieltä, että suunniteltu "irtisanomislaki" on kummallekin osapuolelle virheellisiin luuloihin perustuva riidan aihe. Miten on mahdollista, että lakia suunnitteleva hallitus ei ole selvittänyt niitä todellisia keinoja, joilla pienyrittäjä välttyy rekrytoimasta yritykseensä sopimatonta työntekijää. Nyt kiistellään vain siitä, miten sen sopimattoman työntekijän saisi pois. 

Tuskan ulkoistajat

Espoolaisessa koulussa oppilas sai liikuntatunnilla sairaskohtauksen ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Tunnilla oli tehty opetussuunnitelmaan hiljattain lisättyä, mutta sinänsä pitkään käytössä ollutta kuntotestiä. On vaikea ymmärtää sitä tuskaa ja hämmennystä mitä omaiset ja läheiset surun hetkellä kokevat. Moni on hämmentynyt ja kaipaa selityksiä.

Tekijänoikeusdirektiivi tulee kalliiksi

EU-parlamentin viime viikolla hyväksymä uusi tekijänoikeusdirektiivi voi tulla kalliiksi, mikäli kansalliset hallinnot hyväksyvät direktiivit. Lopullista hintaa en osaa arvioida, mutta joka tapauksessa puhutaan vähintään miljardien kadonneesta taloudellisesta aktiivisuudesta. Syypäitä tähän ovat artiklat 11 ja 13. 

Timo Soini – ulkoministeriys, abortin vastustaminen ja välikysymys

Tämä kirjoitus todennäköisesti ärsyttää monia. Kirjoituksen sisältö saa monen verenpaineen nousemaan ja pään punoittamaan.

Aluksi on syystä kerrata, mitä minä edustan ja mitä minä en edusta tällä blogikirjoituspalstalla. En todellakaan edusta mitään puoluetta ja tiettyä ajatussuuntaa. Edustan vain itseäni ja omia mielipiteitäni.

Helsinkiin Itämeren suojeluohjelma

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat viime vuosina tuntuneet konkreettisella tavalla myös Helsingin ympäristössä.

Vaikutukset koskevat monella tapaa Itämerta, joka on samaan aikaan maailman nuorin ja yksi saastuneimmista meristä. Tänä kesänä suomalaiset joutuivat surullisella tavalla
seuraamaan rantojen peittämää vihreää levälaattaa. Levätilanne oli lähes koko Suomenlahdella mittakaavaltaan niin paha, että se näkyi avaruuteen asti.

Itämeri voi huonosti ihmisen toiminnan takia. Saastumista aiheuttavat rehevöityminen, laivaliikenne ja ilmastonmuutos.

Perustelut vaihtoon?

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään hallituksen irtisanomishankkeen perusteluista. Lehti viittaa Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon antamaan radiohaastatteluun (Yle 14.9), jossa Aalto katsoo irtisanomissuojan heikentämisellä olevan heikot työllisyysperustelut tutkimuslaitosten lausuntoihin viitaten.

Oikeusvaltioperiaate suomettumisen vaivaamassa Suomessa?

Länsimaisen edustuksellisen parlamentarismin peruskallio on oikeusvaltio. Se on hyvin vaativa käsite ja tarkoittaa myös kaikkien kansalaisten yhdenvertaista asemaa lain edessä. Käsite on laaja. Se tarkoittaa, että viime kädessä The Law Rules, kuten tavataan sanoa. Minulle tuo käsite on loukkaamaton.

 

                                                       ------------------------------------------

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä